Vegaanina eläminen

Sisäpiirin katsaus veganismiin

Veganismi ei ole varsinaisesti mitenkään uusi ilmiö, mutta se on nykyisin ennenkuulumattoman suosittua. Ison-Britannian vegaaniksi tunnustautuvien ihmisten lukumäärä on noussut 350 % viimeisen vuosikymmenen aikana ja rapakon takana lukemat ovat vieläkin vaikuttavampia. Yhdysvalloissa vegaanien lukumäärä kohosi 600 % välillä 2014-2017.

On tärkeää tarkastella ilmiön kokonaiskuvaa. Tämän massiivisen kasvun ansiosta täysvegaaneja on Pohjois-Amerikassa nykyisin 7 % asukkaista aikaisempaan 1 % osuuteen verrattuna. Vegaanit eivät ole selvästikään enemmistöä, mutta tämä noususuhdanne on siitäkin huolimatta askel parempaan suuntaan.

Miksi valita veganismi?

Kolme tärkeintä syytä vegaaniruokavalioon ovat sen oletettu terveellisyys, ympäristöystävällisyys ja ruokateollisuudessa esiintyvä julmuus eläimiä kohtaan. Kasvisruoissa ei ole kolesterolia ja ne sisältävät runsaasti kuituja, minkä lisäksi tutkimusten mukaan kasvisruoasta on mahdollista saada kaikki tarvittava proteiini.

Maanviljelys on jo pitkään tehnyt hallaa ekosysteemille ja eri eläinlajeille, ja nautakarjan valtava lukumäärä on nostanut metaanikaasun määrän kauhistuttavalle tasolle. Tämän lisäksi maito- ja lihatuotantoalalla on havaittu räikeitä eläinrääkkäystapauksia, joihin lukeutuu muun muassa valtavia häkkikanaloita sekä vasikoiden lihottamista liikkumisen estämällä, joiden vuoksi veganismi vaikuttaa aina vain houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kuinka helppoa vegaaniksi ryhtyminen on?

Maistuvan vegaaniruoan valmistaminen vaatii jonkin verran aikaa ja kärsivällisyyttä. Ainesten kanssa on osattava ryhtyä luovaksi ja aterioiden  valmistamiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Sienipihvien ja toisistaan eroavia makuelämyksiä tarjoavien vihannesruokien valmistaminen vaatii jonkin verran perehtymistä, vaikkakin se on nykyisin helpompaa kuin ennen. Elämäntyylin kasvattaessa suosiotaan eri ravintolat kautta maailmat ovat lisänneet ruokavalioonsa vegaanivaihtoehtoja.

Myös pelkkiä vegaaniruokia tarjoavat ravintolat ovat yleistyneet, kuten ovat myös paikallisten maatilojen tuotteita tarjoavat ynnä muita eettisiä tuotantotapoja suosivat. “Beyond Meat” -yrityksen tarjoamat “Beyond Burger” -hampurilaiset ovat pelkästään kasvistuotteista valmistettuja, mutta ne muistuttavat eläinpohjaisai hampurilaisia hämmästyttävän paljon, minkä lisäksi tarjolla on sadoittain tuotteita, jonka ansiosta majoneesi, kalakastike, makkarat ja melkein kaikki mahdollinen on nyt tarjolla myös vegaaneille.

Veganismi on yhä mahdollista vain hyvin toimeentuleville

Yhä useammat julkkikset ja huippu-urheilijat ovat ryhtyneet vegaaneiksi, mutta heillä onkin varaa siihen. Melkein mistä tahansa ruoasta on nykyisin tarjolla vegaanivaihtoehto, mutta niiden hinta on huomattavasti korkeampi ja niiden ulkoasu on kuin luotu Instagramissa esiteltäviä kuvia varten. Vegaani voi toki elää pelkillä kikherneilläkin, mutta makuelämykset jäävät tällöin melko vähäisiksi, minkä lisäksi se on itse asiassa varsin epäterveellistä.

Minimipalkan tai ruokakuponkien varassa sinnittelevillä ei vain yksinkertaisesti ole varaa veganismiin, elleivät he sitten onnistu nappaamaan jättipottia kasinolla tai kohtaa jotain muuta huomattavaa onnenpotkua, joka muuttaa heidän taloustilanteensa täysin. Monilla on tapana vitsailla, että milleniaalit (joiden joukossa vegaanien määrä kasvaa nopeimmin) käyttävät rahansa avokadoihin talon hankkimisen sijaan, mutta he ovat selvästikin tehneet päätöksensä ja ovat valmiit tarvittaessa kuluttaman siihen runsaasti rahaa.

Vähän on parempi kuin ei mitään

Jos elämäntyylin muuttaminen yhdellä kertaheitolla on mahdotonta taloustilanteen vuoksi tai lihan jättäminen kokonaan pois ruokavaliosta vaikuttaa hieman liian radikaalilta vaihtoehdolta, niin joitain muutoksia elämäntapoihinsa voi siitäkin huolimatta tehdä. Pääosin kasvispohjainen, hieman lihatuotteita sisältävä ruokavalio vähentää maapallolla aiheutuvaa rasitusta ja on myös hyväksi terveydellä.

Tämä “fleksitarismina” tunnettu vaihtoehto on saanut tuulta alleen Googlen kaltaisten suuryritysten lisätessä henkilökunnalleen tarjottaviin aterioihin myös pelkästään kasviksista koostuvia vaihtoehtoja. Jotkin Ranskassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevat koulupiirit ovat myös tehneet saman päätöksen.

Humaani lähestymistapa kasvissyöntiin

Nykyisin on tärkeää osata omaksua ajattelutapa, jonka mukaan elämäntapoja kannattaa pyrkiä parantamaan edes hieman ja vähän on aina parempi kuin ei mitään. 1990- ja 2000-luvulla suositun kroonisen ylisuorittamisen sijaan nykyisin on tärkeää sekä tehdä kovasti työtä että muistaa levätä, ja pyrkiä toimimaan paremmin lisäämällä omaa tietomääräänsä.

Joustava, kasvispohjaista ruokavaliota painottava lähestymistapa on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät kykene täysvegaaniuteen omista lähtökohdistaan johtuen. Juuri se voi hyvinkin olla kaikkein paras Instagramiin tallennettava asia.